U S V A  1 / 2 0 0 7

Lataa numero täältä

Kansi: Kuvakollaasi / Anne Leinonen
Koko: 3,8 Mt
Sivuja: 77
Julkaisupäivä: 12.3.2007
Kuvittajat: Carita Forsgren, Tuuli Hypén

Vuoden ensimmäisen numeron kantavana teemana on valta ja väkivalta, ja miten nämä kaksi kietoutuvat toisiinsa.

Juha-Pekka Koskisen novellissa Metsästäjät perehdytään suomalaisille kovin läheiseen sosiaaliseen riittiin. Pojan ja isän välinen suhde hiertää, ja kaiken kruunaa isän tuomio: pojasta ei ole aidoksi metsästäjäksi. Poika ei luovuta, vaan haluaa jakaa perheen harrastuksen siinä missä muutkin. Mutta kaikki metsästysonnettomuudet eivät ole välttämättä onnettomuuksia, ja jokainen saalistettava ei kiltisti alistu osaansa.

Politiikkakin on valtapeliä, ja väkivalta kuuluu siihen oleellisena osana – ainakin tämän novellin Suomessa. Petri Salinin julkkiksia suomiva satiiri Exit only seuraa erään poliisin salamannopeaa urakehitystä rivimiehestä presidentin henkivartijaksi. Vallan ulkoisia puitteita ihaillessa voi miettiä, millaisia kohtalokkaita juonteita tunteet tuovat ihmisten välisiin valtasuhteisiin.

Vuoden 2006 Nova- ja Hekuma –kirjoituskilpailujen voittajan Mari Saarion Toiset uneksivat runonsa sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ihmisen potentiaali ja tulevaisuus määrätään henkilökohtaisen kokeen perusteella. Nuori kokelas Brudens haluaa taiteilijaksi, mutta hänen uskonsa systeemiin horjahtaa kesken kokeen, ja hän joutuu valitsemaan heittäytyäkö tuntemattomaan vai luottaako systeemiin.

Supersankareita voi tavata missä tahansa, myös tavallisen arjen keskellä. Heikki Nevalan Ihmisten sankarit, jumalten äpärät valaisee supersankarin tarinaa siinä vaiheessa, kun sankaruus on kääntynyt sankariteoista itseinhoksi ja silmittömäksi vihaksi. Rauhallinen lounashetki ravintolassa keskeytyy, kun erikoisia kykyjä omaava mies astuu sisään ja muuttaa lyhyessä ajassa monen ihmisen elämän lopullisesti.

Tuomas Salorannan Lihan lapset johdattaa lukijan kauhistuttavaan maailmaan, jossa ihmisellä on hyvin raadollinen valta omaan kehoonsa. Lihaa on kohdeltava tiettyjen riittien mukaisesti, eikä ketään unohdeta, ei edes syntymättömiä lapsia. Rikkoutunut liha voidaan korvata uudella, merestä kalastetulla, mutta villin lihan käyttämisellä voi olla arvaamattomat seuraukset. Tunnelmaltaan omituinen, mutta kiehtova novelli.

Huhtikuussa ilmestyvässä vuoden kakkosnumerossa julkaistaan Arjen outous –kirjoituskilpailun voittajat ja parhaimmistoa.