– Hei mude, voinko lainaa Rollea illalla?

– Mihinkä oisit menossa?

– Mä haluisin mennä Jeminan kaa shoppailee. Pitäs löytää jotain mun valmistujaisiin.

– No kai sä voit mennä. Mut oot sit kympiks kotona.

*

”Mitä tykkäät tästä?” Pyörähdän Jeminan edessä korokkeella.

”Näh, liian valju sulle.” Kun oot ite tollanen hissukka, jättää Jemina sanomasta välissä. ”Sä tarviit jotain, missä on vähän väriä.”

Jemina viittaa myyjälle, joka kytkee heti liittimen niskaani. Valahdan takaisin Rolleen. Tuo nuori kaukaasialainen naiskeho oli oma suosikkini, mutten kehtaa sanoa sitä ääneen, jos se kerran Jeminan mielestä ei sovi minulle. Se näyttää avatariltani, paitsi paremmalta. Minulla on hunajaisten hiusten alla pyöreät kasvot ja hymykuopat poskissa, tai olisi, jos olisin saanut kasvaa omassa kehossani. Vuokrakeho, jota myyjä jo vie takaisin kryokammioon, on myös vaalea mutta pidempi ja hoikempi. Elegantti.

Solahdan Rollesta seuraavaan kehoon. Hetken kaikki tuntuu olevan väärässä paikassa, kun liikutan hentoa aasialaista kehoa tehdastyöhön augmentoidun kaksimetrisen Rollen sijaan. Ja sitten notkeat lihakset suorastaan pyytävät minua hyppimään ja tanssimaan ja kaikki on oikein, niin oikein kuin mikään elämässäni on koskaan ollut. Tällaista elämän pitäisi olla, näin kevyttä. Mutta minulla on vain harmaantuva Rolle, joka ylisuurine lihaksineen erottuu aina nolosti väkijoukosta.

”Siis mieti jos mude tai fade tulee Rollessa mun valmistujaisiin. Mä niin häpeen silmät päästäni.”

Jemina heilauttaa täydellisesti leikatut etuhiuksensa silmiltään ja tuhahtaa, juuri sillä tavalla, joka saa minut joka kerta muistamaan, että joillain meistä sentään on siisti keho, vaikka se onkin perheen yhteinen. ”Siis jos mä oisin sä, mä en ees kertois porukoille millasissa lihoissa mä oon tulossa paikalle. Ois ees mahis piiloutua.”

Hymähdän sarkastisesti. Niin pitää tehdä, jos tahtoo olla cool. Yritän olla ajattelematta sitä, miten isä ja äiti tekevät pitkiä päiviä Rollessa antaakseen minulle mahdollisuuden opiskella. Rolle on nolo, ja se siitä, ja minulta on kysytty kahdeksansataa kertaa liian usein, joko tiedän, mihin aion hakea.

Myyjä kärrää kehoja riviin, ja arvostelemme niiden selluliittejä ja huonosti modattuja silikoni-implantteja.

”Vittu näitä jämälihoja. Kuka tollasissa kehtais ees liikkua julkisesti?”

Jeminallakin on keho vain silloin, kun sen äiti ei ole töissä. Mutta se ei haittaa enää Jeminaa, toisiin kuin alakoulussa, koska Jemina tietää jo olevansa matkalla korkealle. Minä toivon lähinnä, että pysyn Jeminan imussa mukana.

”Tuu. Mennään bongaa sulle vähän parempia vaihtiksia.”

Kuittaan limsamme kansalaisvarmenteellani. Ylimmän kerroksen kahvilan pöydästä on hyvä näkymä koko ostosgallerian yli.

”Siis hyi helvetti nää synteettiset on pahoja. Sitten kun me saadaan meidän ekat kunnon rahat, mä niin ostan aitoa appelsiinia.” Jemina irvistää ja hylkää juomansa – viidennes viikkorahastani lähti juuri kierrätykseen – ja viilaa sen sijaan kynsiään. Minä en viitsi. Joudun kuitenkin palauttamaan Rollen kohta; vaiva olisi turha.

Rolle on aina mudella tai fadella töissä. Pienenä minua vain kiukutti, miksei koko perhe voinut ikinä tehdä mitään kivaa yhdessä. Ellei satu syntymään sinne Ykseyden hippiparatiisiin, missä kaikilla on omat kehot, elämä on pelkkää serverillä kitkuttelua. Miksei mude ja fade ole voineet väittää, että nekin kuuluu johonkin uskontoon, mikä kieltää kehonvaihdon?

Vihaan yhden kehon politiikkaa ja koko tätä paskamaailmaa, minkä poliitikot ovat meille tehneet. Mutta minä ja Jemina, me aiomme päästä ulos yhden kehon loukusta. Meillä on suunnitelma. Tai itse asiassa on jo kuukausia siitä, kun se oli suunnitelma. Nyt meillä on bisnes.

”Hei entä tuo valkoinen?” Osoitan kaiteen yli.

”Mä sanoin jo, ettei valkoinen sovi sulle.” Viila muotoilee kynnen pään täydelliseksi puolikuuksi.

Osoitan oranssiin shariin pukeutunutta nuorta intialaisen näköistä naista. ”Entä jotain tollasta?”

”Toi on paljon parempi.”

Joitakin minuutteja myöhemmin nainen sharissa makaa tajuttomana Cherry Galleryn lastausrampilla. Täällä on työntekijöiden latauspiste. Kiinnitämme piuhan naisen niskaan. Kuka ikinä kehossa oli, on nyt kehottomana serverillä, ja kestää hetken ennen kuin hän pääsee minnekään, mistä voi hälyttää apua.

Rollen kengillä on veriroiske. Löin kai tyttöä liian kovaa. Tai yhtä hyvin se voi olla kuusikymppinen mies, kerron itselleni. En minä sen avataria ole nähnyt. Vain kantajansa alkuperäisestä DNA:sta projektoitu serveriavatari näyttää henkilön todelliset kasvot.

Heilautan intialaistytön tyhjän kehon olalleni. En ole ikinä uskaltanut kysyä, mutta luulen, että Rollen augmentit ovat oikeasti se syy, miksi Jemina alkoi yhtäkkiä puhua minulle koulussa naureskelun sijaan. Vaikka Rollella alkaa olla ikää, sillä on edelleen sen verran puhtia lihaksissa, että massat nousevat kevyesti olalle.

”Ja sitten sisään.” Jemina avaa huoltokuilun. Pudottaudumme suoraan tunneliin. Galtsun takaovi on parhaita väijytyspaikkoja. Olemme viime aikoina käyttäneet sitä ehkä liiankin usein; alamme herättää epäilyksiä. Mutta Jemina pyyhkii latauksen yhteydessä uhrin lähimuistin ja siirtolokin, ja ohjaa tämän vähintään kolmen noodin kautta jollekin tuntemattomalle julkiselle palvelimelle. Tämän kertainen uhrimme kuulemma heräilee parhaillaan verotoimiston virtuaaliaulassa.

Huoltotunnelissa voimme kulkea vapaasti. Fixin miehet ovat vuosien varrella päivittäneet lähes kaikki valvontakamerat näyttämään kiehtovia uusintoja putkiston elämästä kahdenkymmenen vuoden takaa. Onneksi viemärit eivät kiinnosta ketään niin kauan kuin ne toimivat, ja Fixin porukka on ilmeisesti parempi kuin monet oikeat huoltofirmat.

”Onks Fix paikalla?” Jeminan ääni kaikuu keskusluolassa.

”Ihan varmasti. Totta kai pomo haluaa hengata täällä viemärissä eikä konttorillaan.” Sarkasmi tihkuu Andrusin äänestä. Emme ole vielä koskaan nähneet Fixpatrickia. Virallisesti hän on kai pyörittävinään jonkinlaista rakennusliikettä maan pinnalla. Joku väitti kerran, että Fix oli oikeasti arkkitehti, mutta jokin meni pieleen, ja nyt hän on kehodiileri. Scandibaltian paras kehodiileri. Totta kai täällä toimii muitakin porukoita, mutta kaikki tietävät, että Fixillä on parhaat lihat. Siksi me hakeuduimme suoraan Fixin luo.

Ensimmäinen uhrimme oli jonkinlainen kehonrakentaja. Valitsimme huolellisesti kropan, jossa oli vaikka mitä hienoja augmentteja. Ajattelimme, että siitä saisi hyvä hinnan. Andrus nauroi meille päin naamaa. Selitti, ettei valmiiksi augmentoitua voinut enää kunnolla muokata. Ja että augmentit oli liian helppo tunnistaa. Laadukkaita tavislihoja, ilman mitään erityispiirteitä. Niistä saa parhaan hinnan.

”Katso tätä, Andrus. Kaksikymppinen, huippukunnossa, ei mitään muokkauksia. Ajateltiin et jos Fix vois muokata tästä jotain Larelle.”

Annan Jeminan puhua ja heilautan kehon pöytään.

”Te vitun idarit! Tajuutteko te, mitä te ootte tehneet?” Olen kuullut Andruksen ennenkin vihastuvan, mutta tämä on jotain pahempaa. Andruksen sanojen takana, piilossa kirousten seassa, hiipii pelko.

”Toi on lähettiläs!”

Pelko hiipii omaan kurkkuuni, kuristaa. En pidä pelon tunteesta kehossa. Yhtäkkiä haluaisin olla takaisin kotona serverillä, tuntemusten ulottumattomissa. ”Te saakerin vajakit roudasitte lähettilään suoraan tänne! Kai te tiedätte, että niillä on jäljittimet?”

Kyllä, tiedämme, että niillä on jäljittimet. Ja kyllä, meidän olisi pitänyt arvata jo naisen sharista. Ja siitä, ettei tällä ollut mitään muokkauksia.

Kun hallitus aikanaan julisti yhden kehon politiikan väestöräjähdyksen hillitsemiseksi, joillakin uskonnollisilla ryhmillä oli ongelmia kehon vaihtamisen kanssa. Erityisesti hinduilla. Se selitettiin meille joskus koulussa. Ne kai uskoivat, että ihminen syntyy kuoleman jälkeen luonnostaan uuteen parempaan kehoon, jos se on elänyt hyvin. Ja että se sotkisi niiden karman, jos ne omin avuin siirtyisivät toiseen kehoon. Joten hallituksen oli pakko antaa niille vaihtoehto. Uskonnonvapauden nimessä. Niin syntyi Ykseys. Paikka, jossa kaikilla on vain yksi luomukeho, niiden syntykeho. Sinne voi muuttaakin, jos onnistuu jotenkin jäljittämään ja saamaan haltuunsa syntykehonsa. Mutta siinä on myös kääntöpuoli. Ne ei saa tulla Ykseydestä ulos. Ei edes sairaalahoitoa tai mitään sellaista varten. Niiden ainoa kontakti ulkomaailmaan ovat lähettiläät, jotka käyvät neuvottelemassa Ykseyden asioista, jostain resurssien allokoinnista ja sen sellaisesta.

Ja me olemme juuri kaapanneet Ykseyden lähettilään.

Lähettiläille asennetaan latausportit, jotta ne pystyvät asioimaan virastoissa ja muissa virtuaalikohteissa. Mutta niiden liikkeitä valvotaan tarkasti. Ykseys haluaa tietää, etteivät niiden lähettiläät sorru turhaan kehosta luopumiseen.

Andrus näyttää saaneensa itsensä kokoon. ”Milloin te –?”

Jemina ymmärtää heti. ”20:03.”

”Meillä on ehkä kolme minsaa aikaa, korkeintaan neljä. Te aiheutitte tämän sotkun, saatte luvan auttaa.” Andrus antaa meille kummallekin antigravitaatiokelkan ohjaimet. Alamme hölkätä eteenpäin viemärissä kuljettaen kryoarkuilla lastattuja kelkkoja edellämme. Muilla on näemmä ollut parempi ilta kuin meillä. Saamme kaikki viisi kehoa ja itsemme turvaan panssariovien taakse vähän ennen kuin etälaukaisin räjäyttää lähettilään kehon. Ykseys ei armahda pienintäkään erhettä jäseniltään.

Autamme Andrusta siirtämään muut kehot seuraavaan keräyspisteeseen. Andrus ei ole niinkään huolissaan takaa-ajosta tai seuraamuksista, vain ärtynyt. Itse kuvittelen koko ajan erikoisjoukkojen tipahtavan niskaamme viemäriluukuista ja saartavan meidät. Kun sanon pelkoni ääneen Jeminalle, tämä vain naurahtaa. ”Se oli Ykseydestä. Ei poliisia kiinnosta. Tavallaan meillä kävi kaiken tän sotkun keskellä flaksi.”

Andrus näyttää siltä, kuin näkisi Jeminan ensi kertaa. Ehkä hän on viimein huomannut, että Jemina on meidän operaatiomme aivot. He alkavat puhua isommasta keikasta, jossa voisi olla ainakin tarkkailijan homma Jeminalle. Kukaan ei puhu minusta. Enkä pystyisikään vastaamaan.

Sillä minä olen tajunnut juuri sen, mitä Jemina ei ole vielä tajunnut.

Nainen oli Ykseydestä. Se oli hänen syntykehonsa. Se tarkoittaa, ettei hän ollut paljoakaan meitä vanhempi. Ja me olemme tuhonneet hänet. Sillä vaikka latasimmekin hänet jonnekin serverille, hänellä ei ole enää elämää. Hän ei voi palata Ykseyteen, mutta hänellä ei ole paikkaa myöskään tässä maailmassa, jossa kaikkeen tarvitaan syntymässä annettu kansalaisvarmenne. Hän vain on, jossakin tuolla, ulottumattomissamme.

Andrus vie meidät lopulta jonkinlaiseen huoltotilaan, jossa voimme käydä suihkussa ja pestä ja kuivata vaatteemme. Onneksi. En tiedä, miten olisin selittänyt viemärinhajuisen Rollen kotona.

Pieni osa minua miettii koko ajan, onko Jemina jo tajunnut. Oikeastaan tiedän vastauksen, mutten halua ajatella sitä. Jemina on aina ollut tämän operaation aivot.

Kävelemme yhdessä Tallinnan tyhjiöjunaterminaalille. ”Aattele, enää kaks viikkoa ja koulu on ohi. Sitten me ollaan vapaita.” Jemina tasapainoilee laiturin reunalla. ”Mennään perjantaina hakee sulle uudet massat. Andrus lupas auttaa modaamaan ne niin, et kukaan ei hokaa mistä ne on peräisin.”

Käännän katseeni tukevaan, harmaaseen betoniin jalkojeni alla. ”Mä luulen, et mulla on sillon yks juttu.”

*

– Löysitsä mitään sieltä ostarilta?

– No emmä oikeen mitään. Oliks sulla vielä se Anna-tädin kuponki? Se jolla sai 50 prossaa alennusta Body Imagesta?

– Joo, ei mulla tai isällä oo kuitenkaan tarvetta muulle kun Rollelle. Tai siis vähän me mietittiin, et josko ois vuokrattu keho niin, että päästäs kummatkin kattomaan niitä sun valmistujaisia.

– No mulla on suoraan sanottuna sellanen olo, ettei niissä ehkä sittenkään oo niin paljoo näkemistä. Mutta mä päätin viimein, mihin mä haen opiskelemaan.

– No on sitä odotettuki. Me jo oltiin huolissaan kun sä vaan tunnuit notkuvan siellä ostarilla vailla mitään päämäärää.

– No mä tavallaan löysin sieltä päämäärän. Mä aion ruveta opiskelemaan datan pelastusta. Serverionnettomuuksia ja sellaisia varten. Sinne kuulemma tarvitaan aina väkeä.

– Mä en tienny, että sä olet niin kiinnostunut ihmisten pelastamisesta.

– No nyt mä oon.

Uraohjaaja on innoissaan, kun olen viimeinkin käynyt tallentamassa hakutietoni. Ei häntä tulevaisuuteni kiinnosta, mutta urkkien tulospalkkaus perustuu suoraan siihen, miten ison prosentin meistä he saavat kaitsettua jatko-opintoihin.

Kannustathan ystävääsikin tekemään valintansa mahdollisimman pian! Uraohjaajan viesti vilkkuu ohjaussession jälkeen serveritilani nurkassa. En halua kuitata sitä luetuksi. Jos olen lukenut sen, minun pitää myös vastata siihen. Ja miten voisin vastata, että Jemina on jo tehnyt valintansa?

Kolme päivää ennen valmistujaisia Jemina ei enää lataudu koulun serverille. Viimeisenä koulupäivänä poliisi lataa meidät koko luokan yksi kerrallaan suojattuun kuulustelutilaan.

– Minun on annettu ymmärtää, että te ja kansalainen Lippmaa olette läheisissä väleissä?

– No oltiin me vähän aikaa frendejä.

– Mutta ette enää?

– Jemina rupes liikkuu eri piireissä.

– Ja koska tämä tapahtui?

– Emmätiiä. Joskus keväällä. Ei siitä hirveesti aikaa oo. Mutta mä en oo halunnu aatella sitä.

– Liittyikö erkaantumiseenne vihamielisiä tuntemuksia?

– Se oli vaan sitä peruspaskaa. Sä oot koulukyttä, kyllä sä tiiät millasta koulussa on. Mun lihat oli liian luuserit. Jeminan uusilla kavereilla on paremmat massat.

– Ja tiedättekö te mitään tarkempaa kansalainen Lippmaan uusista ystävistä?

– En. Jemina ei puhunu mulle enää pitkään aikaan. Välillä se kutsu mut Cherry Galleryyn, mut ei me sillonkaan jutskattu.

– Ja tämän ”jutskaamisen” sijaan te…?

– No se oli vähän outoa. Jostain syystä se halus lainata Rollea.

– Rollea?

– Siis meidän perhekroppaa. En tajuu mihin Jemina ois voinu tarvita noloo tehdaskehoa. Se vaan jätti mut yksin sovittaa vuokralihoja ja huiteli Rollen kaa johonkin.

– Ja onko teillä mitään käsitystä kansalainen Lippmaan liikkeistä tuona aikana?

– No sekin on vähän outoo. Mä katoin parilla ekalla kertaa Rollen lokeja, ja Jeminan lataukset ei vaan näy niissä.

Koulukytän avatar katoaa. Olen yksin. Tiedän täysin hyvin, mitä he juuri tutkivat. On minullakin aivot. Vetävätkö he minut asemalle oikealle kuulusteluserverille? Mutta lopulta hän ilmestyy takaisin.

– Kiitos ajastanne, kansalainen Visnapuu.

Vaikka Galtsun takaovelta tai kellareista löytyisi vielä Rollen DNA:n jäänteitä, olen selittänyt kaiken. Nyt tulevaisuuteni on sen varassa, miten hyvä Jemina oli Rollen lokeja pyyhkiessään. Onneksi hän oli operaation aivot.

Huomenna koulu loppuu, mutta onko kumpikaan meistä vapaa? Jos minä olen, vapauteni on maksanut kaksi tulevaisuutta. Jos minusta tulee serveripelastaja, riittääkö jos pelastan kolme? Näen taas Jeminan tyhjiöjunan laiturin reunalla. Oranssi shari päällään hän putoaa halki serverin äärettömyyden aina kun suljen silmäni, joita ei ole.

(c) Reetta Vuokko-Syrjänen 2017

Kirjoittajasta