|
USVAN TUOMAROINTIKYSELY Anne Leinonen
Kyselyn lähtökohtana oli selvittää kotimaisten spekulatiivisten kirjoituskilpailujen tuomareilta, millaisia kokemuksia ja näkemyksiä heillä on tuomaroinnista. Kysely lähti yhteensä 40:lle henkilölle. Kyselyssä huomioitiin monivuotiset yleiskilpailut Portti ja Nova, eroottiseen scifiin erikoistunut Hekuma, Maan ulkopuolelle sijoittuvaa science fictionia hakenut Tähtivaeltajan 25-vuotiskilpailu, Usvan Arjen outous -teemakilpailu, ekologista science fictionia kahdesti etsinyt Ekoscifikilpailu ja Risingshadow-foorumin kirjoituskilpailu, joista toinen oli yleinen ja toisen teemana oli Muodonmuutos. Vastauksia tuli 22:lta henkilöltä. Näin vastausprosentti oli 55%. Kysymyksiä oli yhteensä kaksikymmentä. Suurin osa vastasi kaikkiin kohtiin. Toivottavasti kyselyn tulokset auttavat niin kirjoituskilpailun järjestäjätahoja ja tuomareita kehittämään kilpailuja, kuin myös antavat kirjoittajille tarpeellista tietoa novellin arvottamisprosessista. TAUSTATIETOJA JA PÄTEVYYTTÄ K1. Kuinka monessa kirjoituskisassa olet ollut esiraatilaisena ja/tai tuomarina? Pääosalla tuomareista oli kokemusta vähintään kahden kisan tuomaroinnista:
K2. Oletko kokenut itsesi tehtävässä päteväksi? Kaikki kyselyyn vastanneet pitivät itseään pätevänä tuomarointitehtävään. Perusteluina pidettiin mm. kirjallisuuden opintoja ja kirjallisuuteen tai kirjoittamiseen läheisesti liittyvää ammattia kuten uraa freelancer-toimittajana, kustannustoimittajana, kirjailijana, kirjoittamisen ohjaajana. Samoin harrastuneisuus, henkilön omat näytöt kirjallisilla kentillä ja genren tuntemus nostettiin vahvasti esille. Harrastuneisuus mainittiin seikkana, joka paikkaa muun muassa sitä, ettei ole kirjallisuuden opintoja tai ammattia, jotka auttaisivat tekstien analysoinnissa. Kirjoittajataustaisen tuomarin vahvuutena pidettiin sitä, että hän osaa omien kirjoituskokemustensa myötä vaatia laatua muilta teksteiltä. Parista vastauksesta ilmeni, että pätevöityminen on vaatinut aikaa ja kokemuksen kartuttamista. Ensimmäisistä tuomarointikerroista todettiin, että kokematon saattaa epäillä itseään, mutta tilanteessa auttaa se kun huomaa päätyvänsä itsenäisesti samanlaisiin ratkaisuihin konkareiden kanssa, tai että osaa puolustaa omia suosikkejaan perustellusti. K3. Ovatko kisojen tuomarit yleensä mielestäsi päteviä? Millaisista asioista pätevyys mielestäsi muodostuu? Vastaajat pitivät spefi-kirjoituskilpailujen tuomaristoja yleisesti ottaen pätevinä. Kahdeksassa vastauksessa oli kuitenkin säröjä: ”vaihtelee”,”enimmäkseen päteviä”, ”ovat pääsääntöisesti päteviä” . Vastauksissa painottuivat pätevyyden kriteereinä erityisesti kirjallisuuteen yleisesti orientoituminen sekä kyky analysoida tekstejä ja perustella valintansa. Analysoinnin kohdalla mainittiin kyky hahmottaa sekä tekstin kokonaisrakenne että sen eri osatekijät, samoin tyyli ja omaperäisyys, ja taito osata suhteuttaa ne toisiinsa mielekkäällä ja rakentavalla tavalla. Koulutusta ei pidetty välttämättömänä, sen sijaan oma kirjoittamistausta tai kokemus toimittamisesta koettiin monen vastauksessa tarpeellisena. Pätevään tuomariin liitettiin ominaisuuksina nöyryys, kyky lukea teksti useita kertoja silmät avoimina, taito keskustella ja perustella mielipiteensä muille, taito nähdä tekstissä syvempiä tasoja ja kyvystä nähdä omien henkilökohtaisten mieltymysten ohi. Genren tuntemus mainittiin monessa vastauksessa ominaisuutena, joka on tuomareilla hyvin hallussa. Koska tuomarointiä tehdään vapaaehtoisvoimin, täytyy ihmisillä olla riittävä motivaatio lukea kisojen tekstejä, ja se motivaatio kumpuaa juuri harrastuneisuudesta. Sen sijaan yleisen kirjallisuuden tuntemus tai yleinen lukeneisuus mainittiin seikkana, johon on syytä kiinnittää huomiota. Ongelmaksi arvioitiin se, kykenevätkö kaikki tuomarit analyyttiseen tarkkuuteen ja erilaisten tyylilajien tuntemukseen. Parissa vastauksessa epäiltiin, että puhdas fanius voi joissakin tilanteissa muodostua haasteeksi. Tuomarin on kyettävä sijoittamaan teksti suureen kaunokirjalliseen jatkumoon ja unohdettava mahdolliset omat inhokki/suosikkiaiheet. todettiin, että kirjoittavien ihmisten lisäksi tuomaristoissa on hyvä olla mukana taustaltaan toisenlaisia tuomareita, jopa maallikkoja. Täydellinen tuomari:
K4. Mainitse muutama kirjoituskilpailuissa menestynyt novelli, jota olet pitänyt erinomaisena (kisan ei tarvitse olla itsesi tuomaroima). Kirjoittaja, novelli (kilpailu, sijoitus, julkaisupaikka) Katariina Juntunen: Pohjavirtoja (Usva, voittaja, Usva 2/2007)
OHJEISTUS JA KESKUSTELU K5. Oletko saanut riittävästi tietoa siitä, millaisia tekstejä kisa etsii? Jos et, millaista ohjeistusta kaipaisit? Pääosa vastaajista oli sitä mieltä, että ohjeistusta on tullut riittävästi, tai etteivät he kaipaa mitään erityistä ohjeistusta: tuomarin ensisijainen tehtävä on etsiä mahdollisimman hyviä novelleja. Kisakutsu itsessään toimii jo kisan määrittäjänä, eikä yleiskisa kaipaa liian tarkkoja määreitä. Jos kisakutsu on hyvä, tuomari näkee siitä mitä ollaan hakemassa. Tosin muotoseikojen sijaan ehdotettiin kutsuissa kiinnitettävän enemmän huomiota kisojen sisällölliseen ohjeistukseen, ettei kirjoittajien mielenkiinto kohdistu riviväleihin ja marginaaleihin sisällön kustannuksella. Muutamassa vastauksessa toivottiin, että kisojen puitteista keskusteltaisiin raadituksen alkuvaiheessa enemmän. Mainittiin myös, että monilla lehdillä ja kisoilla on olemassa ääneen lausumaton linjaus, joka saattaa tuomaroinnin aikana nousta vaikuttamaan asioihin. Linjaus voi muodostua myös tuomareista ja heidän persoonistaan. K6. Keskustelevatko tuomarit kilpailun arvottamisperusteista keskenään ennen kisaa tai kisan aikana? Jos, niin millaisia asioita keskustelut ovat käsitelleet? Vastausten perusteella keskustelua ei juuri käydä suurista linjoista tuomaroinnin alussa, mutta sitäkin enemmän yksittäisten tekstin kohdalla perustellaan puolesta ja vastaan. Novellikohtaisesta arvottamisesta mainittiin useasti tilanne, jossa joudutaan päättämään, nostetaanko kisassa omaäänisesti ja erittäin hyvin kirjoitettu mutta juonen ja henkilöiden tasolla ontuva teksti kielellisesti hiomattoman mutta muuten upean tekstin edelle. Kinkkiseksi tilanne muodostuu erityisesti silloin, kun tekstien joukossa ei ole yhtään moitteettomasti toimivaa kokonaisuutta, vaan teksteillä on erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia. Tuomarit joutuvat ratkaisemaan, painotetaanko tekstin sisältöä enemmän kuin kieliasua, mitkä tyylikikat ovat liikaa ja mitkä tukevat kerrontaa, kuinka paljon sallitaan kirjoitusvirheitä ja annetaanko potentiaalille arvoa. Teemakisoissa huomioidaan myös se, miten teeman osuutta painotetaan tuloslistaa rakennettaessa. Genrekirjoituskilpailuissa keskustellaan luonnollisesti myös niistä parametreistä, joita genretekstille asettaa. Joskus teksti saattaa sisältää esim. vain pienen häivähdyksen kauhua, mutta jos se on juuri oikealla paikalla, jolloin teksti saattaa toimia kauhukertomuksena miljoona kertaa paremmin kuin genretunnuksia pullollaan oleva teksti. Hajahuomioina huonoista kokemuksista mainittiin tilanteita, joissa tuomaristo on kokoustanut sähköpostitse tai kaikki tuomarit eivät ole olleet livetapaamisissa mukana. Sähköpostikokousten huonona puolena pidettiin sitä, että tuomareilla ei välttämättä ole intoa puolustaa suosikkejaan yhtä innokkaastui kuin jos tuomarointi tapahtuisi kasvokkain. Joltakulta saattaa jäädä novellin juju huomaamatta, eikä laajaa aukaisevaa keskustelua ennätetä verkon yli käydä. Tuomarointeihin toivottiin keskustelua, jossa käytäisiin lyhyesti läpi mielikuvia kisasta ja kokonaisuudesta toisten raatilaisten kanssa ennen varsinaista valintatilannetta. Pisteäänestykseen joutumista pidettiin huonona tapana ratkaista paremmuusjärjestys, koska sen myötä vähiten ärsyttävä päätyy voittajaksi. HYVÄ ON HYVÄÄ, VAIKKA VOISSA PAISTAISI K7. Kun luet kisatekstejä, mihin asioihin kiinnität huomiosi? Vastauksissa tuli esille monipuolisesti laaja skaala erilaisia arviointiperusteluja, ja suurimmassa osassa vastauksista painottuivat yleiset kaunokirjallisuuteen liittyvät kriteerit. Novellin on toimittava kokonaisuutena, jossa kieli, idea, tyyli, rakenne, juoni, henkilöhahmot ja tarina toimivat yhteistyössä – eri seikkoja ei voi laittaa mitattavaan tärkeysjärjestykseen, eikä omaperäisyyttä, tekstin herättämää tunnetta ja lukukokemusta voi aliarvioida. Painotukset vaihtelivat tuomareittain ja oleellisimmaksi näkemykseksi vastauksissa nousikin se, millaiset asiat nostavat viime metreillä jonkun tekstin toisen edelle. Vastauksissa oli erotettavissa tuomarit, joille kokonaisuus on keskeisin, toisille taas omaperäisyys on ratkaisevin seikka. Ideasta todettiin, että vaikka se on usein tärkeä tarinan elementti, se tarvitsee aina tuokseen toimivan rakenteen, käsittelytavan ja tunnelman vakuuttaakseen lukijansa. Uskottavuudesta puhuttiin useassa vastauksessa: kokonaisuuden on oltava juonellisesti looginen ja maailman yksityiskohtia myöten uskottava, jotta se toimisi. Mahdollisten epäloogisuuksien on oltava perusteltuja. Oivallukset ja omaperäisyys auttavat novellia erottumaan joukosta. Jos teksti herättää lukijassa elämyksiä ja johdattaa ajattelemaan asioita, jotka ovat yllätyksellisiä, on teksti tavoittanut maalinsa. Omaperäisyyden yhteydessä käytettiin termejä säväyttäminen, vau-elementti, säkenöivä, ihmeen tuntu, aineksien potentiaalin hyödyntäminen. Inhoakin herättävä teksti voi mennä tuomariston silmissä korkealle, jos kokonaisuus toimii ja inhon tunne on perustellusti herätetty. Hienosäätökin on tärkeää, sillä huomio voi kiinnittyä loppumetreillä esim. kuvallisuuteen: tukevatko yksittäiset kuvat ja motiivit tekstin kokonaisuutta? Kun tekstejä asetellaan paremmuusjärjestykseen, voi paremmuuden ratkaista vaikka novelliin satsatun vaivannäön perusteella. Paljon taustatyötä vaativa aihe voi mennä kepeän tekstin edelle. Tekstin ansioita huonontaviksi seikoiksi katsottiin rakenteen hajoaminen, intensiteetin lopahtaminen tekstin aikana, tarinan päättyminen pahasti kesken, lopun pitkittäminen ja tarinaan kuulumattomat rönsyt. Lopetuksen merkitystä ei saa aliarvioida, sillä moni novelli on mennyt metsään lopetuksen myötä. Turhat kohtaukset tai shokeerausmielessä tehdyt yksityiskohdat haittaavat kokonaisuuden rakentumista. Informaatiota on osattava annostella sopivasti, sillä infodumppaus ärsyttää yhtä lailla kuin liika selittämättömyys. Pienet kirjoitusvirheet eivät vastauksien perusteella ole ratkaisevin tekijä, mutta mitään isoa ongelmaa kielen puolella ei myös voida antaa anteeksi. Genrekirjoituskisoissa on tekstistä myös löydyttävä ihmeen tuntu tai muu genretekstille ominainen piirre. Kritiikille ollaan hyvin herkkiä. Aina uudelleen esiin nouseva aihe on esiraadin työ ja epäilys siitä, että kieltä suositaan liikaa idean ohi. Ilmeisesti moni luulee, että esiraadin taskuun jää huikeita spefi-ideoita kielellisen kömpelyyden vuoksi. Näin ei kuitenkaan ole. Esiraati koettaa pikemminkin löytää jokaisesta tekstistä sen hyän hippusen ja syyn laittaa se jatkoon. Varsinaisen raadin kohdalla tulee sitten jo maku esiin, kun peruslaatu on kaikissa kohdallaan. Jokaisen tuomarin henkilökohtaisista mieltymyksistä puhutaan myös. Minulta saa irtopisteitä kauniista kielestä, suomalaisesta miljööstä tai vahvoista hahmoista, joltain toiselta kyberpunkista tai vanhan liiton sf-aiheesta. Harvoin ero silti muodostuu kriittiseksi. (Mari Saario) K8. Mitkä ovat sinulle erinomaisen novellin kriteerit? Vastauksessa korostuivat erinomaisen novellin ominaisuuksiksi novellimaisuus, ainutlaatuisuus ja idea, lukukokemuksen merkitys ja tarkoituksenmukainen kieli. Novellimaisuudella vastaajat tarkoittivat sitä, että tekstin on täytettävä novellin kriteerit rakenteeltaan: se ei saa sisältää romaanille luonteenomaista pitkitettyä kerrontaa. Myös liian pitkät loppujäähdyttelyt koettiin haitaksi. Novellin on oltava oma kokonaisuutensa, ei sirpale isompaa kokonaisuutta. Sen täytyy muodostaa selkeä tarinakaari. Tarinaan saa jäädä aukkoja, mutta ei selittämättömyyksiä: sen on oltava sisäisesti looginen ja psykologisesti uskottava. Juonta on kuljetettava pätevästi ja hallitusti. Ainutlaatuisuus merkitsi vastauksissa sitä, että tekstin täytyy sisältää jotakin aidosti uutta, mutta pienikin voi riittää tuoreuden saavuttamiseksi. Vastaus kytkeytyi idean merkitykseen ja kirjoittajan kykyyn kierrättää kliseitä uuden tuntuisiksi ideoiksi, luoda uusia näkökulmia tuttuihin asioihin. Genren tietämys on myös tärkeää. Idea tulisi välittää taiten esim. yksilön kokemuksen kautta, mutta teksti ei saa olla täynnä infodumppia. Tyylilajilla sinänsä ei tuntunut olevan vastaajille merkitystä, kunhan novellista muodostuu eheä kokonaisuus, jossa ajatus, juoni, henkilöt ja maailma kohtaavat toisensa tasapainossa. Erinomainen novelli antaa lukijalleen vavahduttavan lukukokemuksen. Erään vastaajan sanoin ”erinomainen novelli imaisee sisäänsä niin täysin, että unohdan ajan ja paikan, enkä meinaa tahtoa lopettaa sitä kesken.” Kirjoittavalle ihmiselle vavahduttava novelli antaa toiveen, että olisi itse keksinyt jotakin vastaavaa. Erinomainen novelli jää lukijan mieleen, se joko kaihertaa tunteen tai älyn tasolla, tai pakottaa lukemaan uudestaan. Erinomainen novelli on läsnä ja uskottava. Lukijalle välittyy tunne, että kirjoittaja ei suhtaudu hahmoihinsa ylimielisesti. Novellissa täytyy olla lukijalle kosketuspintaa, vaikka se käsittelisi tyystin vieraita asioita. Kielestä vastaajat totesivat, että se voi olla tyyliltään käytännössä mitä tahansa: iskevää, korutonta, rönsyilevää, lakonista, kunhan se on perusteltua, hallittua, virheetöntä tai kielioppi hallitaan niin hyvin, että sitä voi rikkoa tietoisesti. Myös tekstin ilmaisuvoimaisuus nostettiin esille. Hyvässä tekstissä on erottuva tyyli ja oma ääni. K9. Asettaako spekulatiivisuus novellin arvioinnille erikoisvaatimuksia? Jos, niin millaisia? Kyselyssä nousivat korostetusti esille seuraavat luonnehdinnat:
K10. Käytätkö tuomarityössä apuna pisteytyssysteemiä? Jos, niin millaista? Suurin osa vastaajista käyttää apunaan pisteytyssysteemiä, joko numeroimalla novellit asteikolla tyyliin 1-3, 1-5, 1-10 tai jakamalla tekstejä pinoon karkeasti arvioimalla 3-5 erilaiseen kastiin. Osalla taas suosii erilaisia plus/miinusarviointeja. Numerointeja käyttävät tuomarit korostavat sitä, että numerot ovat lähinnä keskustelun helpottamiseksi, ja niiden taustalla on sanallinen arvio tai luonnehdinta tekstin laadusta. Alkukarsinnan luokittelut saattoivat olla yksinkertaisuudessaan tyyliin heikko – kehityskelpoinen – hyvä, pidin – en pitänyt tai ilman muuta jatkoon - harkittava - karsitaan. Luokittelu voi myös olla monimutkaisempi, tekstin eri osa-alueita luotaava niin että jokaisesta ominaisuudesta annetaan oma pisteensä ja pisteet lasketaan yhteen. Näin arvioidaan mm. kielen sujuvuutta, ideaa sekä omaleimaisuutta ja tekstin spefiainesta. Yhdellä vastaajista oli käytössään suhteellinen arviointi, jossa novelli sijoitetaan listalla ylös/alaspäin suhteessa muihin kisassa mukana oleviin teksteihin. Pisteytykset eivät ole kiveen hakattuja ja pysyviä, vaan eri lukukerroilla muuttuvia. Niitä tarvittiin keskustelun pohjaksi. Esiraaditusvaiheessa kaikkien ei tarvitse lukea kaikkea, jos peruskäsitys kisan kriteereistä on jokaisella esiraatilaisella selvillä. K11. Onko sinulla ollut kokemuksia tuomaroinnin objektiivisuuden vaikeudesta (henkilökohtaisia tai sivusta seurattua)? Jos, niin kerro esimerkki. Kysymykseen tuli kolmenlaisia vastauksia: objektiivisuuden kanssa ei ole ollut ongelmia, ongelmia on ollut tai vastaaja ei edes ylipäänsä uskonut siihen, että kisaa voisi tuomaroida objektiivisesti. Tuomarit pyrkivät objektiivisuuteen, mutta tiukkoja paikkoja tulee esim. silloin, kun tuomaristolla on suuresti toisistaan poikkeavia henkilökohtaisia suosikkeja, novellin aihe tai tyylisuunta on tuomarille lempilapsi tai tuomarilla on henkilökohtaisia inhokkeja, esim. seksi, huumori tai uskonnon pilkkaaminen ovat arkoja tai ärsyttäviä aiheita. Yksi tuomareista mainitsi olleensa useastikin tilanteessa, jossa tuomarit ovat antaneet täysin päinvastaisia arvioita samoista novelleista. Välillä jonkun tuomarin mielestä novellin erityisen osuvalta tuntuva idea saa kohtuuttoman suuren painoarvon ja muuten keskinkertainen tai jopa välttävä proosasuoritus nostetaan aivan liian korkealle Osa vastaajista ei uskonut objektiivisuuteen ja totesikin, että tuomarin on tunnettava omat mieltymyksensä, jotta voi herkemmin kuunnella muiden näkemyksiä. Nimimerkkien käyttöä pidettiin tärkeänä, koska siten ainakin periaatteessa suljetaan pois henkilön suosimisen mahdollisuus. Kentällä voi olla kirjoittajien ja tuomarien välillä ristiriitoja, jotka voisivat vaikuttaa lopputulokseen. Tosin muutaman vastauksen perusteella on mahdollista tunnistaa tuttuja kirjoittajia nimimerkkienkin joukosta, jos näillä kirjoittajilla on riittävän omintakeinen tyyli. Kirjoittajan tunnistaminen uniikin tyylin perusteella (nimimerkkisuojasta huolimatta) hankaloittaa tekstin arvioimista suhteessa muihin, koska novelli helposti vertautuu kirjoittajan edeltävään tuotantoon. Tuomaristo voi myös huomata, että sama kirjoittaja on osallistunut kisaan usealla hyvin vahvalla tekstillä. Tästä käy esimerkiksi Portin kilpailussa ollut Tero Niemen ja Anne Salmisen Nimbus-kokoelma, jonka kohdalla tuomaristo joutui miettimään, miten tuomaroida selkeästi samaan maailmaan sijoittuvia erillisiä novelleja. Lopulta kaksi novellia suuremmasta joukosta palkittiin. K12. Onko mieleesi jäänyt tekstejä, joita on syystä tai toisesta ymmärretty/kohdeltu tuomarointitilanteessa väärin? Kerro esimerkki. Varsinaisia oikeusmurhia ei kisoissa ole vastauksien perusteella tapahtunut, mutta hajahuomioita mieltä kaihertavista asioista löytyi:
K13. Tunnistatko teksteistä entuudestaan tuttuja kirjoittajia? Jos tunnistat, miten suhtaudut? Noin puolet vastaajista ilmoitti, ettei tunnista kirjoittajia teksteistä. Noin puolet taas kertoi ainakin joskus itsekseen arvuutelleensa kirjoittajien henkilöllisyyksiä, mutta totesi, että arvioinnit ovat yleensä menneet pieleen tai että niillä ei saa olla merkitystä: kisassa arvioidana novelleja, ei niiden kirjoittajia. Poikkeuksellinen tilanne tulee silloin, jos tuomari tunnistaa tekstin varmuudella, esim. uniikin tyylin takia tai siksi, että tekstin anonyymiteetti onmennyt, koska se on osallistunut kisaan aiemmin. Ratkaisuksi tähän ehdotettiin alkuperäisen arvion esille kaivamista (jos teksti ei ole merkittävästi muuttunut). Muutamissa vastauksissa nimettiin fandomin vanhoja kirjoittajanimiä, joiden tyylin voi tunnistaa, jos on lukenut paljon heidän tekstejään. Vastauksissa nousi myös esille Novan osalta tuomareiden halu palkita uusia nimiä – tulee kiusaus nostaa uuden tekijän tekstiltä näyttävä teksti tutunoloisen edelle. Tuomarin on tiedostettava, että tällainenkin asia voi vaikuttaa hänen päätöksiinsä, ja tarvittaessa puututtava siihen. K14. Kisatulokset ovat enemmän tai vähemmän kompromisseja. Miten varmistetaan, että voiton ansaitsevat tekstit palkitaan? Noin puolelle vastaajista tuloskompromissi on vain hyvä asia, koska silloin tuomaristo on saavuttanut yksimielisyyden. Toinen puolikas taas koki kompromissin haitaksi, koska silloin voittajiksi seuloutuu tekstejä, jotka ärsyttävät tuomareita vähiten. Tärkein ohje ”oikeiden voittajien” löytymiseksi oli se, että tuomaristolla täytyy olla riittävästi aikaa keskustella eri novelleista ja niiden ominaisuuksista. Tuomareiden on oltava motivoituneita, kirjallisuudesta kiinnostuneita henkilöitä, jotta he jaksavat etsiä joukon parhainta tekstiä. Tarvittaessa kahta novellia on kyettävä vertaamaan mikrotasolla, esim. miten tyyli ja sävy tai yksityiskohdat tukevat juonta. Kisan järjestäjien on myös päätettävä ennakkoon, mitä etsitään ja kuka on pätevä etsimään, ja tuomariston on hyvä sopia valintakriteereistä. Raateihin on saatava tuomareita, jotka sekä tuntevat spekulatiivisen fiktion, ja joilla on kokemusta palautteen ja kritiikin antamisesta. Jos yksittäinen tuomari on muiden mielipiteistä huolimatta perustellusti sitä mieltä, että jokin tietty teksti ansaitsee palkinnon, on kisan on kyettävä palkitsemaan teksti jollakin tavalla. Tapaa hoitaa tuomarointia mahdollisimman paljon sähköpostitse pidettiin huonona, koska silloin varsinainen päätös saatetaan tehdä hätäisesti. Muutama vastaaja oli sitä mieltä, että kärjen osalta ei ole mitään keinoa varmistaa sitä, että paras varmasti voittaa: tuomarointi on aina subjektiivista ja kärjen osalta mikä tahansa teksti voisi ansaita voiton: yksittäisillä tuomareilla on yleensä eri suosikit. Samojen kirjoittajanimien nouseminen esille eri kisoissa puoltaa kuitenkin sitä, että kärkisijoille on noussut palkitsemisen arvoisia tekstejä. Usean vastaajan mielestä diktaturismia tyyliin Finlandia-palkinto tulisi harrastaa novellikilpailuissa enemmän. Yksinvalta tai vallan jakaminen pienemmälle tuomarimäärälle toisi ainakin selvästi esille yhden ihmisen mielipiteen ja puoliksi onnistunut teksti ei nousisi pisteytyksen ansiosta huipulle. Diktaattorin valinta on yhtä kiistanalainen kuin ison raadin päätös, mutta se koettiin silti kirjoittajien kannalta reiluksi palkitsemistavaksi. Erityisesti vastauksissa korostui se, että palkintoperustelujen taustoja on valotettava riittävästi kilpailijoille. Usein vain voittajat muistetaan, vaikka moni kärjessä on ansainnut huomion – myös kärjen lähellä olleita tekstejä voitaisiin nostaa paremmin esille. K15. Onko tuomareiden määrällä tai erilaisuudella raadissa merkitystä? Oletko kokenut, että tuomareiden arvostusperusteet poikkeavat toisistaan liiaksi? Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että tuomareiden määrä voi vapaasti vaihdella eri kisojen välillä ja tuomariston on hyvä olla heterogeeninen. Henkilömääriä arvioitiin yleisesti niin, että esiraadissa toimii maksimissaan 5-6 henkilöä, tuomaristossa maksimissaan 3-5 henkilöä. Yksittäisissä vastauksissa pohdittiin sitä, että kisan teemasta riippuen diktaattorituomarin käyttö voi toimia, toisissa taas paras lopputulos saavutetaan laajan tuomariston keskustelun avulla. Tuomaristossa on hyvä olla mukana eri sukupuolen edustajia ja samoin eri-ikäisiä tuomareita. Oleellista tuomariston kokoonpanon määrittelyssä on se, mitä kisalta haetaan. Isolla tuomarikokoonpanolla varmistetaan se, että hyvät tekstit menestyvät. Liian ison tuomariston ongelmaksi koettiin se, että todella erikoiset novellit voivat pudota kärjestä, koska koko raatia on vaikea saada erikoisen novellin taakse. Pistedemokratiaa pidettiin huonona vaihtoehtona, keskustelu tai tarvittaessa vaikka väitellen syntynyt ratkaisu on tasapäistämistä parempi vaihtoehto. Poimintoja vastauksista: Eri tuomarit kiinnittävät huomiota eri asioihin ja viehättyvät eri asioista. Niin pitääkin. Myytti objektiivisen kirjallisuuskritiikin mahdollisuudesta pitäisi muutenkin työntää historian romukoppaan. ( J Pekka Mäkelä) Tuntuu siltä, että joskus ""perinteistä tarinaa"" fanittavien ja postmodernimmista teksteistä pitävien mielipiteet menevät ristiin. (Kati Oksanen) Tuomareiden määrällä on merkitystä, sillä mitä enemmän tuomareita on, sitä todennäköisemmin kisan voittaa novelli josta kaikki ovat pitäneet mutta joka ei ole kenenkään oman listan ykkösenä. (Leila Paananen) Yhteinen linja on tarpeen. Mikä se on, riippuu taas kisasta: esimerkiksi Novassa pitäisi olla yhteinen kirjoittajakoulunäkökulmainen,pedagogisesti määrittynyt linja, valtakunnallisesti Atoroxissa pitäisiolla ehdottomasti kansainvälisestä scifistä hyvin perillä oleva tuomaristo, teemoittaisissa kisoissa moniääninen raati voi olla eduksikin vaikka se tuottaisi ongelmia. Tuomareita ei saa olla liian monta, ja heidän täytyy edustaa yhdessä samaa linjaa sen suhteen, mistä kilpailussa on kysymys. (Irma Hirsjärvi) Kyllä arvosteluperusteet ovat lähes aina poikenneet voimakkaastikin toisistaan. Toisaalta, tuomaristo ei saisi mielipiteissään olla liian homogeeninen. Jos eri näkökulmista tekstejä arvottavat tuomarit löytävät samoista novelleista itseään miellyttäviä seikkoja, kertoo se tietysti novellien vahvuudesta. (Petri Laine) Erilaiset näkemykset rikastavat toimintaa ja nostavat esille yllättäviäkin aspekteja. Arvosteluperusteet poikkeavat yleensä toisistaan liiaksi jos raadissa on epäpäteviä tuomareita. (Petri Salin) Minusta on tärkeää, että tuomaristo on aika heterogeeninen. Siinä pitäisi olla edustettuna niin kirjoittajia kuin lukijoitakin. Monet kirjoittajat ovat myös ahkeria lukijoita, jotka tuntevat kenttää hyvin, mutta heidän näkökulmansa on kuitenkin painottunut aina erilailla kuin sellaisen lukijan, joka ei itse (ainakaan suuressa määrin) harrasta kirjoittamista. Kiinnostavan näkökulman tuo myös sellainen tuomari, jolla on kosketusta suurempaan lukevaan yleisöön esim. lehden toimittamisen kautta. (Katja Salminen) K16. Oletko huomannut kisojen välillä selkeitä linjauseroja? Jos niin millaisia? Linjauseroja havaittiin, mutta suurin osa vastaajista koki, että ne aiheutuvat kisan säännöistä, ei tuomareiden persoonista. Teemakisat tuovat tuomaristoille erityisen kehyksen, jota vasten voittajat valitaan, samoin pituus määrittelee myös tekstin novellistisuutta. Jos kisa ei rajaa novellin pituutta, tahtovat pitkät, jopa ei-novellistiset kertomukset menestyä lyhyiden kustannuksella. Vastauksissa myös otettiin kantaa siihen, onko vuosien ajan toimineilla Portilla ja Novalla on oma kaavansa. Porttia luonnehdittiin mm. perinteiseksi ja puhdaskieliseksi, sen tekstejä pitkiksi, jopa pienoisromaaneiksi, Novaa taas yksinkertaiseksi ja nuorekkaaksi kilpailuksi. Koska Nova on tarkoitettu uusille kirjoittajille, siinä pääsee kärkeen pienemmin avuin kuin Portissa. Pari vastaajaa oli sitä mieltä, että Portissa ja Novassa on kaavat, siitäkin huolimatta, että Portissa tuomaristo vaihtuu harvoin ja Novassa taas usein. Kaavan muodostumista pidettiin tiedostamattomana ilmiönä, sillä tuomaristo pyrkii etsimään vain hyviä novelleja, ei minkään tietyn kaavan mukaisia tekstejä. Kaavojen merkitystä vastaan taas puhuu se, että samat kirjoittajat pärjäävät eri kisoissa: joko he hallitsevat mittatilaustyylit tai kaavoja ei ole. Keskeiseksi esille nostettavaksi keskustelun aiheeksi ehdotettiin sitä, vastaavatko palkitut tekstit kilpailukutsun hakuehtoja. K17. Tiedotetaanko kirjoituskilpailujen voittajavalintojen perusteluista riittävästi? Jos ei, niin miten tilannetta voitaisiin parantaa? Vastaukset hajaantuivat tasaisesti: perusteluja joko vastaajien mielestä on riittämiin tai sitten tiedotusta voitaisiin vielä parantaa nykytilanteesta. Parannusta kaipaavissa vastauksissa kaivattiin avoimempaa perustelujen esittelyä yleisölle, suorastaan tuomaristojen mielipiteiden avointa tuulettamista sekä tiedottamisen nopeuttamista. Novalle ja Hekumalle kaivattiin Portin kaltaista palkintojenjakoa, jossa tuomaristo ja kirjoittajat keskustelevat yhdessä teksteistä. Yleispalautteita pidettiin hyvinä ja niitä ehdotettiin postitettavaksi kaikille kisaan osallistuneille. Novan henkilökohtaisista palautteista todettiin, että ne pitäisi pystyä toimittamaan riittävän ripeästi, silloin kun kisa on vielä tuoreessa muistissa. Novan kärkijoukon palautteita ehdotettiin myös yleisölle julkisiksi. Vastauksissa muistutettiin, että tuomarit tekevät työtä vapaaehtoisina, ja tekstien lukeminen on itsessään jo valtava urakka. Heitä ei voi velvoittaa kirjoittamaan kisateksteistä laajoja palautteita. Voittajien lisäksi olisi hyvä saada enemmän keskustelua palkintosijoilta pudonneista teksteistä. Tekstit pitäisi saada yleisön nähtäville nopeammin kuin nyt, jotta yleisökin voisi osallistua keskusteluun esin. nettisivuilla. Kirjoittajien ja tuomareiden tapaamista esim. palkintojenjakotilaisuudessa pidettiin hyvänä keinona saada palautetta. Joskus olen herkutellut ajatuksella, että järjestettäisiin täysin läpinäkyvä, mutta silti tuomarivetoinen kisa. Kaikki tekstit saataville verkkoon, tuomarien keskustelu julkiseksi ja yleisölle kommentointimahdollisuus sekä yleisön suosikin äänestäminen. Niille 30-40 %:lle häntäpään tekstejä tämä tietysti olisi aika armotonta, mutta jos sen etukäteen selvästi leikkiin lähtiessään tietäisi, niin miksipä ei? Olisi varmaan hyödyllinen oppimiskokemus kaikille osapuolille. ( Mari Saario) K18. Miten kirjoituskilpailut mielestäsi vaikuttavat yksittäisen kirjoittajan kehitykseen? Millaisia etuja / haittoja niistä on? Etuja:
Haittoja:
Henkilökohtaisesti voin nyt monta vuotta vanhempana nähdä, että Nova-voitollani oli aivan mieletön merkitys kirjoitusharrastukselleni ja itsetunnolleni (sekä esimerkiksi läheisten ihmisten suhtautumiselle siihen, mitä harrastan, mikä taas osaltaan vaikutti itsetuntooni). Se on varmaankin suurin yksittäinen kannustuspotku sille, että uskalsin myöhemmin ryhtyä freelancer-kirjoittajaksi, mikä on ehdottomasti minulle sopivin työnteon muoto. Ja sille, että teen työssäni jatkuvasti villejä ratkaisuja ja kirjoitan asiat eri tavalla. Luotan siihen, että jos tämä toimii minusta, se toimii muistakin, ja näinhän se on ollut. Jos en olisi aikoinani pärjännyt Novassa, olisinko tässä tänään? Tuskin. (Natalia Laurila) Minusta on vaikea kuvitella, etteikö intohimoisesti kirjoittamiseen suhtautuva saisi pontta niin positiivisesta kuin negatiivisesta kritiikistä. Palkinnot ovat useimmiten itsetuntoa ja omaan tekemiseen uskomista kohottavia asioita ja kunnollinen, reilu ja rehellinen kritiikki, jossa haetaan nimenomaan parannusehdotuksia, on ainakin minusta hyvä asia. Kaikki eivät näin kuitenkaan tietenkään koe, joten kun se ensimmäinen (tai toinen tai kolmas jne) sydänverellä kirjoitettu, suurin odotuksin matkaan lähetetty teksti ei raadille kelpaakaan, niin johan siinä voi mennä harrastuksesta maku. --- Loppuun vielä kliseet: menestys ruokkii menestystä, menestys kihoaa hattuun, menestymättömyys panee yrittämään kovampaa, menestymättömyys lannistaa. (Jukka Halme) K19. Miten kirjoituskilpailut mielestäsi vaikuttavat suomalaisen spefin kehitykseen? Onko kehitys mennyt mielestäsi hyvään suuntaan, vai koetko, että kisoista on myös haittaa? Kilpailut nähtiin yleisesti hyödyllisinä, sillä ne nostavat kentälle uusia kirjoittajia. Ne ylläpitävät laajaa novellivalikoimaa ja samalla pitävät genrelehtien tarjontaa monipuolisena. Kilpailut tuovat kirjoittajille näkyvyyttä myös spefipiirien ulkopuolella ja tarjoavat kanavia saada lukijoita. Raha ja pieni julkisuus houkuttelevat kirjoittajia uurastamaan. Pidempään alaa seuranneet olivat sitä mieltä, että kisatekstien taso on vuosien saatossa noussut, mutta syynä ei siihen voi pitää yksinomaan kilpailuja, vaan ylipäänsä kirjoittajien lukeneisuutta ja harrastuneisuutta. Fandomin kirjoituskilpailuja voi syystäkin pitää olennaisena osana suomalaisen scifin ja fantasian kirjoittajakoulutusta. Haittoina nähtiin se, että osa genrelehdistä valitsee julkaistavat novellit pääosin kilpailumenestyjien joukosta. Kisojen seulan ohi saattaa pudota julkaisukelpoisia, erilaisia novelleja, ja kisamenestyjien jonon ohi voi olla entistä vaikeampaa saada novelleja julkaisuun. Kilpailijat itsekin saattavat käyttäytyä niin, että he eivät koskaan tarjoa kisassa menestymättömiä tekstejään minnekään, kun luulevat niitä surkeiksi. Kisat eivät saisi keskittyä vuodesta toiseen etsimään samanlaisia tekstejä. Muutamassa palautteessa esitettiin arvio, että kilpailut saattavat myös ohjata kirjoittajia suuntaan, jossa esim. tieteestä perillä olevat kirjoittajat valitsevat menestymisen toivossa perinteisen science fictionin sijaan jonkun ”kevyemmän” tai ”helpomman” tyylilajin. Myös novelleihin liika keskittyminen koettiin kirjoittajien pitkän tähtäimen kehittymiselle haitaksi. Toiveena esitettiin, että kirjoituskilpailut voisi valjastaa laventamaan genreä ja ja kannustamaan kirjoittajia kokeilemaan uusia alueita. Hyvää on se, että monille kirjoittajille ansioituminen kisoissa voi avata tien laajempaankin julkaisemiseen. Kustantajien puolelta haittapuolet liittyvät hieman tähän samaan asiaan: jos kaikki kirjoittavat novelleja, kukaan ei kirjoita romaania, joka taas on helpompi julkaista kuin novellikokoelma. Tämä totuus on muuten ikivanha, se löytyy mm. Waltarin Aiotko kirjailijaksi? -kirjasta (1. painos 1935). ( Kanerva Eskola) K20. Tarvitaanko lisää kirjoituskilpailuja, onko niitä sopivasti vai kenties liikaa? Jos tarvitaan, niin millaisia? Kilpailuja todettiin olevan riittävästi, erityisesti monivuotisia, mutta yksittäisiä kisoja Suomeen mahtuu edelleen, jos vain on aktiivisia ja innostuneita tekijöitä. Kisat on hyvä pitää monipuolisina, eli sekä yleiskisoja että teemallisia kisoja toivottiin. Muutamassa vastauksessa myös ehdotettiin keskittymistä entisten kisojen kehittämiseen ja tuomareiden kouluttamiseen: ainakin Novan palautteet ovat osin saaneet ristiriitaista palautetta kentältä. Aloittelijoiden ja konkareiden kisat olisi hyvä pitää selkeästi toisistaan erillään. Yksittäisinä kilpailuideoina heitettiin seuraavia:
Jossain vaiheessa kilpailussa menestyneiden kirjoittajien tulisi uskaltaa jättää novelli-sf/f:ään rajoittuminen taakseen ja siirtyä pidemmän proosan pariin. Tämä on kuitenkin vaikeaa suomalaisessa kirjallisessa kentässä, vaikka viime vuosina tällä saralla onkin tapahtunut positiivista kehitystä. Eli jos jokin ”synti” kotimaisten sf/f-lehtien ja -kilpailujen syntilistaan halutaan lisätä voisi tällaiseksi lukea sen, että monessa tapauksessa ne tarjoavat kirjoittajille aivan liian houkuttelevan ankkalammikon, jonka turvaa ei helpolla henno jättää. Kirjoituskilpailut ja -lehdet ovat näin ollen samalla kirjoittajien kehitystä eteenpäin piiskaava, mutta nähdäkseni tietyn pisteen jälkeen - ja tämä on tosiaan vain oma henkilökohtainen mielipiteeni - sitä hidastava elementti. On vaikea sanoa, missä määrin tilanne olisi toinen, jos kotimainen sf/f-lehtikenttä olisi alun alkujaankin kehittynyt lukemistolehtien kautta, minkä lisäksi ajatusleikki itsessään olisi melkoista spekulatiivista fiktiota. Se, onko novellikilpailuja liikaa, liian vähän vai sopivasti ja millaisia näiden pitäisi olla, liittyykin enemmän siihen, mitä kotimaiselta sf/f-kentältä ja sen kehittymiseltä halutaan. (Pasi Karppanen)
Raportin koosti vastausten perusteella Anne Leinonen
|
|
|