Puolustusvoitto

Äänetön huuto suhisi puiden latvuksista pensaisiin: hyökkäys – hälytys – suojautukaa!

 Vaurioituneita haavanlehtiä varisi ryöppyinä metsäpolulle. Läpikuultavien toukkien peittäminä ne leijailivat maahan kurttuisina kuin puolittain avautuneet tahraiset minilaskuvarjot. Varpusparvi lennähti herkkuapajalle. Metsän viestiverkko ja hätäapu toimivat saumattomasti.

Lehdet raksahtelivat saappaiden alla. Kulkija kahmaisi niitä kourallisen, musersi nyrkkiinsä, maistoi ja virnisti. Myrkkyä!

Kulkija kohotti katseensa: ”Te selviätte!” hän huusi.

Puunlehtien kahina kuulosti helpotuksen huokaukselta.

Kulkija kaiveli taskustaan tulitikkuja ja kompastui saapuessaan vanhalle nuotiopaikalle. Hän manasi mättäisiin kaivautunutta jättihongan juurakkoa.

Kulkija kömpi jaloilleen, puisteli neulaset vaatteistaan ja sujautti tulitikut taskuunsa.

Sitruunaperhoset lehahtivat kuin tyhjästä ja piirsivät polulle nuolen kotia kohti.

”Ymmärrän! Metsä kuuluu teille.”

Viestinviejä, valonkantaja

Joenvarren varjot syvenivät. Koivikossa mäkätti taivaanvuohi.

Ongenkoho aurasi vedenpintaa. Onkija potkaisi lahokantoa, totesi tukevaksi ja istahti.

Yhteys metsän tuoksuihin ja ääniin tuntui väkevänä.

Nilkkaa kipristi. Sähköiset impulssit sykähtelivät varpaista niskaan asti. Voimistuva väreiden sarja nostatti ihokarvat.

Onkijan katse kiinnittyi istuinalustaan. Hän tunnisti kantoon kiinnittyneet nuijamesisienet, joiden kalpeanvihreään hohteeseen syttyi yhä uusia kirkkaamman vihreitä valopisteitä.

Onkija hymähti. Kiiltomatonaaraiden kutsuvaloko sähköisti ilmapiirin?

Hän yritti vaientaa yhä voimistuvat signaalit, keräsi mukaansa muutaman kourallisen sieniä ja kokosi onkitarvikkeet.

Kotosalla sienet puhdistuivat nopeasti. Sormia kihelmöi, nilkan puremajälki vaati rauhoittavaa voidetta.

Fosforinvihreä kuvajainen mikroaaltouunin teräksisessä kyljessä hämmensi.

Eteisen peili vahvisti havainnon.

Iho hohti kauttaaltaan vihreää valoa.

Usva-leirin kutsu

Kissan vaativa maukaisu herätti emännän.

”Teidän Armonne, olen valmiina palvelukseen.”

”Tuleeko vieraita?” talon isäntä kysyi autolehtensä takaa.

”Kuinka?”

”Jääkaapin sisältö oli vyöryä syliin. Kahvit eivät mahtuneet kaappiin, kuiva-ainehylly on romahtamaisillaan.”

”En ole kutsunut ketään. Kauppareissulla ruokaa jotenkin kerääntyi kärryyn.”

Ruokavuori hämmästytti emäntää itseäänkin. Tavaramäärä tuntui kuitenkin tähdelliseltä. Emäntä täytti kiehnäävän kissan ruokakupin ja itselleen kahvimukillisen.

Kahdelta ensimmäinen auto kurvasi kylätieltä. Perään saapui toinen, kolmaskin. Viimeiset tulijat pysäköivät tienvarteen.

Piha täyttyi vilkkaasti juttelevista ihmisistä, teltoista, matkatavaroista ja kirjoitusvälineistä.

”Aamulla tuntui, että on lähdettävä”, totesi ryhmän vanhin.

Muu porukka komppasi.

”Tervetuloa Usva-leirille”, toivotti portailla vihreänä hehkuva emäntä. ”Heimon yhteyteen voi aina luottaa.”

Tarja Sipiläinen 2025

Kirjoittajasta ja raapaleista

”Asun Lappeenrannassa, naurujen maassa. Olen yltiöekstrovertti innostuja, jonka saa istumaan (enimmäkseen) hiljaa ja aloillaan tasan yksi asia: kirjoittaminen. Olen myös genreloikkari, liftari, joka pyyhe olallaan matkaa projektista toiseen. Olen osa-aika peikko ja kuulemma kävelevä laskukone. Ensimmäinen julkaisuni oli toinen kirjoittamani novelli. Se julkaistiin Usvassa 4/2005. Veikkaanpa villisti, että tuolla tapahtumalla oli melkoinen vaikutus siihen, että nyt kirjoitan tätä esittelyä kirjoittajana.

Kun sain tietää, että Usva nousee jälleen, ensimmäinen ajatus oli: ”hurraa, viimeinkin!” Ja noin sekunnin sen perään pulpahti sana ”yhteisöllisyys”. Miten paljon vahvempia ja luovempia olemmekaan yhdessä! Jokaisella omat vahvuutensa, joista yhdistettynä syntyy jotain fantastista. 

Kirjoittajuus on yksikseen puurtamista, mutta se on myös vertaistukea, huikeita, joskus (lue: usein) absurdejakin projekteja, jaettuja ilon ja pettymyksen hetkiä. Täydellistä elämää. Yhtäkään hetkeä en antaisi pois.

Maailmassa on lannistajia, innostajia, kyseenalaistajia, katalysaattoreita, mahdollistajia. Ei tarvinne ääneen sanoa, mitä kaikkea noista Usva on. 

Kiitos, Anne! Hurraa, Usva!”

Tarja Sipiläinen