Usva 1/2016

kansi116Lataa verkkolehti ilmaiseksi pdf-muodossa tästä. (2,1 Mt)

Usvan numero1/2016 esittelee lyhyttä novellistiikkaa, joka saa voimansa arjesta ja todellisuuden nyrjäyttämisestä. Inkeri Kontron Valkeita kuulaita käsittelee luopumista ja vapautumista vanhan miehen näkökulmasta.
Elina Hellstenin Taputtajien maailmassa mennyt aika ja nykyisyys syleilevät toisiaan. Jokaisesta teosta on maksettava hinta, ja ajan nopeuttamisella on sivuvaikutuksensa.
Maija Haaviston tieteisrunossa Lankamaailma kaivataan jotain, jota ei voi saavuttaa.
Mitä tapahtuisi, jos jokaisella onnen hetkellä ja halutulla asialla olisi hintansa, fyysinen hinta? Briitta Hepo-ojan Varvasneitsyt punoo kiehtovan tarinan kummallisen lainalaisuuden ympärille.
Pii Nahkuri maalailee kalevalaisia sävyjä novellissaan, jossa pyydystetään puolisoa. Pyydystä ja vapauta kuvaa kaipausta ja etsimistä.
Christine Thorel kirjoittaa yksisarvisista ja pedoista, mutta myös arjen heikoista ja pelastajista novellissaan Ehkä meidät pelastettiin.
Numeron päättävä Saara Henrikssonin Taivaallista musiikkia on kunnianosoitus musiikille ja sen yliluonnolliselle aspektille.

Sisällön voi lukea myös html-muodossa näistä suoralinkeistä:

Pääkirjoitus
Inkeri Kontro: Valkeita kuulaita
Elina Hellsten: Taputtajat
Maija Haavisto: Lankamaailma
Briitta Hepo-oja: Varvasneitsyt
Pii Nahkuri: Pyydystä ja vapauta
Christine Thorel: Ehkä meidät pelastettiin
Saara Henriksson: Taivaallista musiikkia

 

Vastaa