Mikko oli juuri saanut päivällisen uuniin, kun Urho toi haavoittuneen linnun sisään. Hän kuuli poikansa äänen kauan ennen kuin näki tämän: huudossa oli selvää hätää, ja se repäisi Mikon toimistaan välittömästi, miettimättä. Uunin luukku paukahti kiinni, sukat lipsuivat hakiessaan vauhtia parketista. Kun Mikko saapui eteiseen, Urho oli jo takaovella. Ovi oli näin kesäisin aina auki,…
”Victoria!” Kiristin juuri korsettiani peilin edessä, kun Mary tempaisi pukuhuoneen oven auki ja lennähti kaulaani iloisen kiihtyneenä untuvaisena mylläkkänä. Hänen höyhenpuuhkansa sipaisi korvaani. Hän tuoksui makealle hielle. ”Yleisö on ihan hirveän hankala tänään, ja minulla on kamala pissahätä! Olin pudota pyörän päältä käsinseisontanumerossa. Tähän tulee nyt varmasti mustelma, katso!” Ja hän näytti minulle virheettömän, pyöreän…
Minä rakastin junamatkoja. Sitä hiljaisuutta, jonka vallitessa sain velloa ajatuksissani. Kellumista ei-missään olemisessa, välitilassa. Junamatkoja enemmän rakastin ainoastaan pitkiä automatkoja. Niissä oli kaikki se ihanuus, mikä junamatkoissakin, mutta niistä puuttuivat asemilta nousevat uudet matkustajat, jotka ohi kulkiessaan tönivät laukuillaan, kiljuvat lapset, jotka juoksivat käytävää päästä päähän tömistäen ja kuulutukset, joissa oli kyllä oma viehätyksensä, erityisesti…
Alussa oli hiljaisuus. Sitten tyhjyydestä kantautui matala jyrinä. Aalto, konserton alkutahdit. Musiikki vyöryi eteenpäin ja loi universumin mennessään: galaksit ja aurinkokunnat, taivaan kehät, niillä seisovat enkelit ja demonit. Sävelet levisivät yhä kauemmas, yhä laajemmaksi avaruudeksi, kunnes lopulta ne vaimentuivat kohinaksi maailmankaikkeuden taustalle. Tähdet ja planeetat kiersivät radoillaan jäljitellen alkuperäistä harmoniaa. Auditorion valot ovat kirkkaat ja…
Kun luet tätä, olen toivottavasti jo kuollut. Pahoittelen siitä aiheutuvia ongelmia. Niitä ei nykyään oikein voi välttää. Ennen kaikki oli niin paljon helpompaa. Tuttu konstaapeli nojasi tuolissaan ensin taakse, niin että selkänoja natisi ja kumartui saman tien kohti Anssia. Naisen äänen rahina kutitti Anssin kurkkua. Toivottavasti tässä ei menisi pitkään. Konstaapeli pudotti paksun paperinipun pöydälle,…
Kaksi poikaa ja kaksi tyttöä seisoo koulun pihalla keskellä lasten muodostamaa rinkiä. Kädet käyvät nopeasti, hikipisarat helmeilevät kaikkien otsalla. Oikeat kämmenet yhteen. Vasemmat kämmenet yhteen. Molemmat kämmenet yhteen. Lapsilauma huutaa ja pauhaa ympärillä kuin ukkosmyrsky. ”Marko ja Petri! Näyttäkää niille! Nyt on mestaruus pelissä!” ”Anne ja Sanna! Anne ja Sanna!” ”Pet-ri! Mar-ko! Pet-ri! Mar-ko!” ”An-ne!…
Olin kaksikymmentäviisi ja kaikki varpaani olivat tallella. Samoin sormet ja korvalehdet. Se oli oikeastaan sama asia kuin olla neitsyt. Luuytimestäni ja muista sisäelimistäni ei kannattanut edes puhua. Minusta näki heti päällepäin, että ne olivat paikallaan. Kukaan ei aloittanut keuhkolohkosta tai maksan palasista, ellei ollut itsetuhoinen. Uusia ihmisiä tavatessani yritin pitää suuni kiinni, jotta kuvitelma puuttuvista…
Lyhyenläntä Maamies puhuu bensa-aseman kahvipöydässä lantakouruista ja tuoksuu navetalle. Hänen matalassa äänessään on lämmin sointi: – Palasin maalle, kun isä halusi siirtää tilan nimiini. Lehmät pelastivat mun elämän. Upotessani tummiin, kosteisiin silmiin maito ehtii kelmuttua mukissani kuin tinkimaito. Kassajonossa hän viittoo minut edelleen tietävästi hymyillen: – Heppatytöt haluavat maksaa oman laskunsa. Sokkotreffien päätteeksi ravaan pysäkille.…
Hämärä oli taittumassa. Tuulenvire painoi tuleentuneita ojanreunusheiniä kumaraan, ja miehen kengät olivat kasteesta kosteat. Ojan toiselta puolelta alkoi pelto. Erkki katsoi sen yli horisonttiin, josta aurinko oli juuri kiipeämässä näkyviin. Hän ei omistanut tätä viljelysalaa, mutta ruista ja kauraa oli kasvatettu siinä niin kauan kuin Erkki oli talonsa omistanut, ja hän oli näkymään hyvin kiintynyt.…
Tuomiokirkon kello kumautti kolme varttia, kun Mitja ja minä kuljettiin Pietari Brahen patsaan vierestä. Mitja tihensi kävelytahtiaan, potkaisi hiekkatien pikkukiviä maihareillaan. ”Kohta keskiyö. Pidetään kiirettä.” Mitjan tahdissa pysyminen oli haastavaa: sen pitkät koivet päihittivät kävelyvauhdissa suosiolla minun lyhyet jalkani. Tunsin oloni pieneksi terrieriksi metsästyskoiran rinnalla. Taistelin vatsanpohjassani kupruilevaa hermostuneisuutta vastaan. ”Sanopa vielä mitä varten me…
Viljan ensimmäinen muistikuva oli äidistä. Äiti harjasi hänen hiuksiaan ja lupaili, että niistä kasvaisi pitkät ja kauniit. Viljan sisällä oli suunnaton kaipaus, mutta hän ei tiennyt mitä oli vailla, miksi oli surullinen. Kyyneleet valuivat vuolaina äidin kammatessa. Vilja itki, kunnes ääni ryytyi sammakonkäheäksi. Sanotaan, että jokainen lapsi on äidilleen kaunis, mutta Viljan äidin osa oli…
Isä kallistaa tinakauhaa ämpärin yllä, ja sula metalli sihahtaa kylmään veteen. Maaret noukkii jähmettyneen paakun käteensä ja ravistelee sitä kuivaksi. Äiti suuntaa lukulampun kuvun seinään päin. Maaret puristaa tinaa sormenpäidensä välissä, kääntelee sitä kirkkaassa valokeilassa ja yrittää tulkita varjokuvaa. – Mitä se ennustaa? En saa selvää. – Pyöritä vielä, jos siitä löytyisi jokin selkeä kuvio,…